Kekri on ollut aikoinaan suomalaisen ja karjalaisen kulttuurin tärkein juhla. Se on merkinnyt sadonkorjuun päättymistä ja uuden vuoden alkua. Kekri edustaa välitilaa, jolloin asiat voivat olla nurinpäin ja mahdoton mahdollista. Sama luova tila on Mustan Norpan ytimessä.

Kekrin juuret ulottuvat kauas vanhaan eurooppalaiseen maatalouskulttuuriin. Maatalouden vuosikierto loi pohjan koko sykliselle aikakäsitykselle ja vuodenaikojen siirtymiin liittyi vahvoja uskomuksia, rituaaleja ja perinteitä. Vuodenkierron katsottiin päättyväksi siihen, kun sato oli korjattu ja jäätiin odottelemaan pimeän kautta, luonnon levon aikaa. Suomessa tätä vuodenkierron päättymisjuhlaa kutsuttiin "kekriksi" ja se oli vuoden suurin juhla. Kekrillä ei ollut aikanaan mitään virallista päivämäärää vaan sitä juhlittiin talokohtaisesti, silloin kun sato oli saatu korjattua ja kaikki syksyn työt tehtyä. Juhlinta kesti usein päiväkausia. 

Keskeistä kekrin juhlinnassa olivat uuden sadon antimet ruokapöydässä, yhteisöllinen juhliminen, vainajien muistaminen sekä tarinat, taiat ja loitsut. Kekrin taikuuteen liittyi pyrkimys ennustaa tulevaisuutta. Juhlimista siivittivät myös laulut, leikit ja tanssit. Tunnelma saattoi olla karnevalistinen.

Kekrin perinteisiin kuului myös se, että nuoret pukeutuivat kekrittäriksi ja kekripukeiksi, jotka kiersivät talosta taloon. Kekrittäret pukeutuivat päästä varpaisiin valkoisiin, jopa kasvot peitettiin valkoisella harsolla. Kekripukkien päällä oli nurinpäin käännetty turkki ja tuohinaamari. Turkista roikkui erilaisia kapistuksia ja sarvina pukilla oli esimerkiksi keritsimet. Koska sadonkorjuujuhlassa ei kenellekään saanut jäädä nälkä, kestittiin vieraita taloissa erityisen hyvin. Kekripukkien tehtävänä oli kysellä talonväeltä onko sadonkorjuu tehty ajallaan.

Kekrin aikaan liittyi myös niin kutsuttu maaginen jakoaika, jolloin kahdentoista kuunkierron jälkeen oli odotettava vielä aurinkovuoden täyttymistä. Tämä noin 12 päivää pitkä odotteluaika tasasi kalenterin, eikä tämä aika kuulunut lainkaan varsinaisen kalenterin sisään, oltiin siis ikään kuin välitilassa, jolloin asiat saattoivat olla ylösalaisin ja mahdoton mahdollista. Kekriin liittyi olennaisesti ajatus siitä, että kuolleet esi-isät tulevat tarkastamaan kuinka hyvin tilasta on huolehdittu. Talonväen mentyä saunaan katettiin esi-isille pöytä ja heille myös valmistettiin sauna. Kuolleiden henkien seassa saattoi liikkua myös levottomia henkiä. Niiden loitolla pitämiseksi poltettiin erilaisia tulia kuten lyhtyjä ja kokkoja.